Keinu

San. Apa Ali-Löytty & Jarkko Luhtala, säv. Jarkko Luhtala

1. Keinu mun keinuni, vie minut mukaasi.
Syksyä alkavaa vie pakosaan.
Tuulet nää riepottaa ennen kuin talvi saa.
Keinuni mun, vie mukaasi sun.

2. Tanssi mun tyttöni, sinun pyörteissäsi
tuttu on liike, se kaipuuni saa.
Ilo ikuistetaan syvälle seuraajaan.
Tyttöni mun tanssi tanssisi sun.

3. Kuulkaa jo isämme, tääl huutaa poikanne.
Huuta ja äänessä kaipuumme soi.
Kääntyi pois katseenne, surun toi pojille.
Isäni mun, kaipaan helmoihis sun.

4. Saavu mun laivani, kanna nää lapseni.
Pois päästä kylmästä, vie etelään.
Yhteen tuo väsyneet, sisäänpäin kääntyneet.
Laivani mun kanssasi sun.

(C) Apa Ali-Löytty & Jarkko Luhtala

Viitta

san. Apa Ali-Löytty

säv. Samuli Saarinen 

Sinun haavat tulee mukanani.

Ei arpi sielun kipua lääkitse.

Tämäkö hintaa iskujani?

Iäksikö poistuivat tyynet veet?

Ei heikon alas laskea saa edessä satutetun, panssariaan.

Vahvan kyvyttömyys rakastaa taivu ei osattomuudessaan.

En salassa luopunut odottamasta yhtä ainoaa, rohkaisevaa, mutta

piikitön kampa ei lakkaa nauramasta: lipui Kairos saavuttamattomiin.

Ei heikon alas laskea saa edessä kipeämmän, panssariaan.

Vaikka särjetyt kastettuina empatiaan mahdollisuuden saa rakentaa 

Pakenin aitouteen, joka perintönä lepää nyt harteillani.

Sielu paranee

san. Apa Ali-Löytty, säv. Samuli Saarinen

1. Sielun syvyyksiin kosketukses' löytää tien.

Sydämen avaruuksiin, itselleni tuntemattomiin.

Minua tutkit kuin omia taskujas.

Kätesi siunaa kuin isä poikiaan.

Kerto: Sielu paranee suremalla.

Kipu irtoaa läpi kokemalla.

Pakeneminen on turhaa.

Tämä on elämää.

2. Katso pimeyksiin, myrskytuuleni ytimiin.

Sielua satuttaa nimettömyys kun raivoaa.

Tiedän jo odottaa, sinun tiedän kohta kuiskaavan.

Päälleni laskeutuu rauha hiljainen.

Aika ei paranna haavoja, vaan asioiden käsittely... Suru on hoitavaa.

Pihapuu

San. Asko Ali-Löytty, säv. Samuli Saarinen

20.11.2011

1. Pieni poika vaan kuuli sielullaan pihakoivumme tuuleen taipuen

hiljaa kuiskaavan: ”Soida haluan, etsi sävelmä, ala veistellä.”

2. Poika varttui ääni sielussaan. Sävel ohjasi, sai myös ammatin.

Ryhtyi kaatamaan, puuta sorvaamaan. Ääni voimistui, kannel valmistui.

3. Ensinäppäily sitten viritys, soittoyritys perään ylistys.

Soi näin koivumme. Vihdoin kuulolle sai hän äänensä kautta veistäjän.

4. Haltioituneena pienen kanteleen uuden soittajan koivun kaatajan

sävel kauas vei, koskaan kuullut ei äänen hiljenneen soinnun hiipuneen.

5. Aukes tunteetkin toisten sielutkin kuullen näppäilyn äänen väreilyn.

Eli kauttansa nuori soittaja antoi tunteensa elää vapaana.

6. Seuras urakka soitin toistansa. Veisti taitaja, lisää hommia.

Työsti koivunsa, katkoi soittonsa, veisti lovensa, puhkoi sielunsa.

Ei soi pihapuu. Ei, ei soi. 

Tämä laulu kertoo kutsumuksesta, sen löytymisestä, kutsumuksen ammatillistamisesta ja lopulta alkuperäisen kutsumuksen kadottamisesta. Surullista kuinka alkuperäisen kipinän voi kadottaa kutsumuksen ympärillä liittyvään tekemiseenkin.